|
 |
|
KS 08 |
|
|
|
|
|
 |
|
Otteluraportit |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilarishow
Mäde on 01/31/2010 at 8:11pm (UTC) | | Sunnuntain iltaottelussa vastaan asettuivat jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä KS ja SC Vimux. Edellinen kohtaaminen päättyi tasalukemiin 5-5.
Ensimmäinen erä oli kauttaaltaan hyvin tasainen, ehkä hienokseltaan KS:n hallintaa. Loistavat maalipaikat olivat kuitenkin kortilla ja maaleja nähtiin erässä vain yksi kipale. Hyvän kuvion päätteeksi kurtin vippaussyöttö maalinkulmalle löysi Japsan lapaan ja pallo oli ensimmäistä kertaa Vimuxin verkossa.
Toisessa erässä sama tahti jatkui. Tasaista tasaista ja vielä kerran tasaista. Vastustaja pääsi tasoittamaan erän puolessa välissä, mutta Ilari Korkala napsautti joukkueen jälleen johtoon. Hyvä karvaus ja muutama sutaisu maalivahtia päin ja kolmannella? riparilla pallo pussiin. 2-1 johtoasemassa viimeiseen erään.
3. erä alkoi kivasti kun Korkala vei joukkueen jo 3-1 johtoon, maalin alusti Paakkonen.
Valitettavasti allekirjoittaneelle tapahtui heti johtomaalin jälkeen aika pahanhajuinen aivopieru ja vastustaja rokotti välittömästi. Lisää kylmää vettä niskaan tuli lähes heti kyseisen episodin jälkeen, 3. maali omiin ja johtoasema oli menetetty.
KS ei taipunut vaan laittoi lisää pökköä pesään. Kurtti vei joukkueen johtoon n. 5 minuuttia ennen loppuvihellystä, syöttäjänä Korkala.
Viimeisen niitin löi illan tehomyyrä, Ilari Korkala, jonka lavasta lähti 5-3 osuma. Maalin syötti Ruohomäki. Tämä jäi myös ottelun lopputulokseksi.
Kaikenkaikkiaan mukiinmenvä peli, onneksi oma hassini ei maksanut voittoa, mutta lähellä se oli. Kiitokset jälleen Ilarille tuurauksesta, voipi olla että jatkossakin pyydetään pelaamaan : D
*** Korkala
** Ruohomäki
* Linnaluoto / Koivu
| | |
|
Speli
Mäde on 01/30/2010 at 4:00pm (UTC) | | JJ Huomenna peli siis 17.30 - 18.30..
Paikalle VIIMEISTÄÄN 17.15!
Nähdäänpä siellä. | | |
|
Rematch
Mäde on 01/26/2010 at 12:16pm (UTC) | | Morjensta.
Ensi viikonlopulle piti olla sarjapeli sunnuntaina klo 10.30. Yritin ajankohtaa muutamalla tunnilla myöhemmäksi siirtää, eikä se onnistunut jotenka kyseinen peli pelataan viikon päästä.
Sain kuitenkin sovittua harjoituspelin SC Vimuxia vastaan sunnuntaille klo 17.30 - 18.30.
Kyseinen peli onnistuu, jos ja kun Vimux saa tarpeeksi jätkiä paikalle, eli aikalailla varma homma tämä.
Mitä luultavammin pidetään reenit perjantaina totuttuun tapaan Kasarmilla 18-19.00. Siitä vielä toki varmistus loppuviikosta. Laittakaapa viestiä Juholle, jos ootta pääsemässä perjantaina + sunnuntain tilanne.
Eipä muuta. Mö | | |
|
Pisteet himaan
Mäde on 01/24/2010 at 4:30pm (UTC) | | Kolmas kerta toden sanoi.
Jatkosarjan kolmannessa ottelussa KS otti tärkeät ja maistuvat pisteet SBT Creamteamilta. Vastustaja oli olettua paljonkin huonompi, olikohan jotain saunakavereita pelaamassa?
1.erä alkoi jälleen totutun tahmeasti ja vastustaja pääsi muutamalla kakkamaalilla 2-0 johtoon. Tämän jälkeen pelin kuva selkeni KS:lle, vastassa on selvästi huonompi joukkue, ja pisteet ovat nyt jos koskaan odottamassa hopeatarjottimella. Erän loppupuolilla Muhoksen miehet osuivat molemmat kertaalleen ja tauolle tasalukemin 2-2.
2.erä alkoi jälleen aika jäätävästi ja vastustaja meni 2-3 johtoon komealla yläpörsälämärillä. Hyvien tilanteiden jälkeen KS tuli jälleen tasoihin Paakkosen makeasta syötöstä, maalintekijänä Linnaluoto, joka katkaisi neljän ottelun maalittoman putkensa! Jo oli aikakin sanon ma !
Jännittävissä tunnelmissa viimeiseen erään..
Viimeisessä erässä oltiin välillä aika pahastikkin kuutamolla, mutta Anan loistavat torjunnat pitivät tilanteen 3-3:ssa. Lopulta KS meni ensimmäistä kertaa pelissä johtoon. Kivari lähetti pallon maalille viivasta ja pienen sutimisen ja hakkaamisen jälkeen pallo löysikin tiensä verkon perukoille, Koskela taisi osua palloon viimeisenä.
Johto ei kauaa pitänyt, ja kohtapuoleen oltiin taas tasatilanteessa.
Vain hetki tästä KS meni uudelleen johtoon, maalintekijänä Muhoksen manttelinperijä, Ilari Korkala, joka sivalsi läpiajon päätteeksi taululle lukemat 5-4.
Hetken kuluttua Tomperi vei joukkueen turvallisen oloiseen 6-4 johtoon, maalin alusti Valtteri Forsman.
Aivan viimesekunneilla SBT rokotti vielä kerran ja lopputulokseksi jäi siis 6-5.
Kaikenkaikkiaan hyvin sekavaa peliä välillä, varsinkin alun nukkuminen meinasi maksaa voiton. Onneksi vastassa oli huono joukkue ja pisteet jäi meille. Jatkossa pitää kyllä parantaa pelin alussa pelaamista ja yrittää karsia helpot maalit pois. Nimittäin jos on vähänkään kovempi joukkue vastassa niin hävitään jo niillä maaleilla ne pelit.
Ensi viikolla kaikki tulee viimeistään 15min aikasemmin peliin, jos ei muuta sovita. Tämä koskee myös mänätsereitä nyt! Tähän pitää saada myös muutos, menee muuten ihan lekkeriksi tämä touhu :D
Pelin tähdet:
*** Paakkonen & Korkala
** Ruohomäki
* Linnaluoto
| | |
|
Rapsat
Mäde on 01/17/2010 at 4:02pm (UTC) | | Jatkosarjan toisessa ottelussa vastaan asettui Fc Mjälby. KS oli alussa aika unessa ja vastustaja pääsi tekemään kaksi salamamaalia.
Hetkeä myöhemmin tilanne oli jo 3-0.
Kytökankaan kavennus hieman rauhoitti peliä, mutta vain hetkeksi. Erätauolle lähdettiin lopulta lukemin 1-4.
Toisessa erässä KS pääsi paremmin pelin mukaan ja Tomperin kahdella osumalla KS voittikin erän lukemin 2-1. Kolmanteen erään siis muutama maali perässä, numeroin 3-5.
Viimeisessä erässä KS jatkoi hyviä otteitaan ja sai luotua tarpeeksi maalipaikkoja jopa ottelun voittamiseen, mutta tällä kertaa ei maistunut.
Kolmas erä jäi maalittomaksi ja täten KS hävisi pelin. Alun nukkuminen maksoi tällä kertaa voiton. Viimeiset kaksi erää olikin ihan mukiinmenevää peliä, ja erittäin positiivista oli, että paikkoja saatiin luotua runsaasti.
KS-tähdet
*** Tomperi
** Kytökangas
* Paakkonen
Viikonloppu huipentui sunnuntain harjoitusotteluun SC Vimuxia vastaan. Vastassa oli n. 25-33 vuotiaita (vanhoja) pelimiehiä.
Alkuerä mentiin KS:n tahdissa ja vaarallisia tilanteita oli vähintään puolitusinaa. Myllytys palkittiin lopulta kun Määttälän passi pomppi ties kuinka monen polven kautta suoraan Paakkoselle, joka sivalsi takaylänurkkaan.
Hetkeä myöhemmin vastustaja kuitenkin laittoi pelin tasoihin. Erän loppupuolilla Tomperi vei Vihavaisen syötöstä KS:n jälleen johtoon, mutta vastustaja teki harmittavan tasoituksen aivan erän loppuun. 2-2 lukemissa toiseen erään.
Vimux aloitti toisen erän terävämmin ja meni ensimmäistä kertaa pelissä johtoon. Noin 5 minuuttia tästä Tomperi laittoi pelin tasoihin, syöttäjänä Miika "rystymyyrä" Määttälä. Loppuerä oli tasaista vääntöä ja paikkoja riitti molemmilla. Maaleja ei kuitenkaan enempää tehty ja viimeiseen erään 3-3 numeroin.
Jälleen erän alkuun vastustaja rokotti ja KS oli jälleen takaa-ajaajana. Kurtti laittoi kuitenkin pelin tasoihin, maalin alusti Tomperi.
KS:n paidassa ensimmäistä peliä pelannut Ilari Korkala vei joukkueen jälleen johtoon hienolla vaparimaalilla. Syöttäjänä Muhoksen kruununprinssi, Tommi Paakkonen.
Harmittavasti aivan pelin viimesekunneilla Vimuxin hyökkääjä pääsi lyömään pitkän roikkuavaussyötön pompun kautta KS:n verkkoon.
Peli päättyi seuraavaan aloitukseen ja ottelu siis lukemin 5-5.
Kaikenkaikkiaan todella tasainen peli, jossa vauhtia riitti ja paikkoja oli paljon - molemmilla. Varmasti jatkossa yritetään saada näitä vastaan peli jos toinenkin.
Tähtiraadissa istuivat selkänsä rikkoneet Lehtonen & Karppinen. Tähdet menivät seuraavasti:
*** Tomperi
** Kurtti
* Määttälä
| | |
|
Peli + harkkamatsi
Mäde on 01/15/2010 at 7:00pm (UTC) | | Huomenna klo 19.00 matsi Nallisportissa kenttä 1. Paikalle 18.35.
Sunnuntaina harjoituspeli 15.00, siitä enemmän huomenna.. | | |
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|
Info |
|
|
|
|
|
|
Kiitokset logon tekijälle
Max Santaselle
#illusion-pictures @ QuakeNet
** http://tinyurl.com/yjynfoa **
Edellä mainitusta linkistä pääsee ihastelemaan puulaakin tilastoja yms. |
|
|
|
Today, there have been 16375 visitors (47454 hits) on this page! |